Perjantaina alkoi loma ja ajeltiin heti pitkä matka mökille joululoman viettoon. Perjantaina ensin rauhassa laiteltiin paikkoja kuntoon, lämmiteltiin mökissä ja saunottiin rauhassa. Lauantaina nukuttiin pitempään ja lähdettiin iltapäivällä vasta kaupoille jouluostoksia tekemään ja samalla käytiin yhdellä kirpparilla pika kierroksella sillä oli vartti enää sulkemisaikaa. Ensin mietittiin käydäänkö mutta sitten muisteltiin aiemmin vuosi sitten käytyämme ettei kovin iso ole että varmaan ehditään pikaisesti käydä. Mieheni bongasi jonkin subbarin stereoihinsa ja minä tietenkin mitäpä muuta kuin käsityö lehtiä. 4 kpl Suuri Käsityö lehtiä ja yhden Moda lehden. Näissä on kivaa se että neulonta ja virkkaus ohjeiden lisäksi on myös ompelu ohjeita ja kaavoja. Tosin itsellä ompelu jäänyt vähemmälle jota pitäisi myös lisätä.
sunnuntai 22. joulukuuta 2024
sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Kirjalöytö kirppiskierrokselta
perjantai 13. joulukuuta 2024
Joulutori
Toissa aamuna oli vielä pelkät kontti rakennukset ketjuilla ympäröityinä Kuopion torilla kun vaihdoin bussia keskustassa. Eilen aamulla oli kiva piristys aamuun bussia kylmässä tuulessa ja -5 asteen pakkasessa odotellessa kun sai ihastella upeita valokoristeita. Huonosti vaan pääsi kuvia ottamaan sillä Joulutorin sisäänkäynnin edessä oli aitaus jossa kolme muuta valokoriste eläintä. Niissä ei vielä valot olleet päällä. Toisekseen välillä edessä parveili ilmeisemmin sähkömiehiä sillä puhuivat sähköjen tilanteesta.
Eilen iltapäivällä näin vilauksella kulkiessani pysäkiltä toiselle että eläinhahmotkin olivat saaneet omat valonsa ja harmitti etten ehtinyt käydä niitä ihastelemassa.
Tänä on aamuna kylmempi -9 astetta pakkasta mutta ei onneksi tuule niin kovasti ja kylmästi kuin eilen. Mukava taas ihastella bussia odotellessa kuinka upeasti Joulutorin valot loistaa pimeässä. Tällä kertaa pääsin ottamaan paremmin kuvia ja onneksi siihen oli aikaakin. Aamulla aikaisin on helpompi kuvaillakin kun ei ole niin paljoa ihmisiäkään liikkeellä. Muutama muukin pysähtyi lisäkseni kuvailemaan upeita valokoristeita. Harmi kyllä eläinhahmoissa ei ollut valot näin aamulla päällä.
Tänään siis on Joulutorin avajaiset ja Joulutori on sinne aaton aattoon 23.12. asti nähtävänä.
perjantai 6. joulukuuta 2024
Puikoilla ja koukulla
Tällä hetkellä on tuloillaan koukulla sekä puikoilla suunnittelemiani töitä. Suunnitteilla on myös vähän kaikkea muutakin mutta vielä en ole niitä aloittanut vaikka koko ajan mieli tekisi. No mutta mistäs kertoisin ensin... No jos aloitettaisiin kuvassa olevista paloista...
Virkattu villatakki
Olen jo pitkään halunnut tehdä villatakkia mutta se on myös jäänyt myös pitkään mietintä vaiheeseen sillä en osannut päättää neulonko vai virkkaanko. Päädyin loppujen lopuksi siihen että nyt virkkaan paloista ja toisella kertaa sitten neulon. Villatakki siis muodostuu kahdesta erilaisesta palasta/neliöstä. Kaulus, helma- ja hihamsuiden resorit tässä vielä mietintä vaiheessa millä tavalla ja millaiset teen. Tällä hetkellä olen palojen yhdistely vaiheessa, selkä osa valmiina ja seuraavaksi hihojen kimppuun. Samalla mietiskelen vielä villatakille nimeä, yksi on pyörinyt mielessä mutta koska en ole aivan varma niin en vielä nimeä sitä.
Riia pipo
Aiemmin olen neulonut Riia pipon ja sukat. Nyt siis tuloillaan myös samaan sarjaan myös pipo. Ja tässä samalla tajusin etten ole tainnut edes sukista kirjoittaa vielä ohjetta joten sitäkin pitäisi aloittaa näiden ohella. Minulla oli taas oikean kokoinen pyöröpuikko puikko hävinnyt ja etsin ja pengoin kaikki laatikot ja kaapit löytämättä sitä. Kaikki muut löytyi mut ei tätä. Voi olla että on jäänyt myös johonkin aloittamaani työhön myös mökille kiinni vaikka yleensä kiikutan näitä töitäni takaisin kotiin mutta onneksi tämä onnistuu myös puikoilla.
Pitsi huivi
lauantai 30. marraskuuta 2024
Ihana yllätys
Tämä viikko meni itselläni sairastaessa flunssassa, varsinkin yskä oli todella paha. Mieheni on ollut viime ja tämän viikon yö töissä. Eli meillä on vuorokauden rytmit mennyt osittaisesti ristiin. Tiistai aamuna kun heräsin keittelin kahvit ja menin olohuoneeseen tarkastelemaan pöydälle edellisenä iltana jättämiäni neuletöitä. Huomasin pienen laatikon virkattujen palojen päällä. Hieman unisena vielä pyörittelin ihmetellen mikä se on. Luku ja käsityövalo luki paketin päällä. Sisältä paljastui hassun näköinen pötkylä jonka päissä valot.
Molemmissa päissä valot joihin saa napauta alla vaihdettua kirkkaan tai himmeän valon tai molemmat samaan aikaan. Nyt olenkin käyttänyt kun olen pipoa neulonut, auttaa paljon kuviota neuloessa varsinkin tummemmalla langalla. Tykkään todella paljon lampusta ja nyt kun pimenee päivät aikaisemmin voin käyttää esim pidemmillä automatkoille neuloessa. Aivan mahtava oli tämä yllätys.
lauantai 23. marraskuuta 2024
Kivoja löytöjä
Näin lauantaina suunnattiin taas kirppiskierroksella. Viime viikonloppuna jäikin väliin kun olimme reissussa. Välillä ihan hyvä pitää pieni väli kirppistelyssä niin on jännempää mennä tauon jälkeen kiertelemään. Tällä kertaa löytyi jotain pientä kivaa.
Elävässä säätiössä on eri osastot lajiteltu, rakennustarvike, huonekalu, elektroniikka, käsityö, vaate, kirjaosastot ominaan. Löydän itseni aina käsityöosastolta jolta löytyy ompeluun, neulontaan, askarteluun erilaisia välineitä. Jonkin aikaa on ollut pöytä jossa on pieniä ja isoja purkkeja ja kippoja täynnä erilaisia pieniä ja isoja askartelutarvikkeita. Lisäksi pöydässä on paperipusseja joihin voi kerätä niin paljon kuin saa mahtumaan. Aiemmin oli pienempiä valkoisia pusseja jotka maksoivat euron, nyt vaihtuneet hieman isompiin ruskeisiin kolmen euron pusseihin. Pöydästä itsekin haalin kaikkea kivaa jota voi käyttää kaikennäköisissä askartelussa.
Nämä ovat aivan ihania pieniä koristeita ja todella mainioita erilaisiin askarteluihin.
Aivan ihana pieni salkkumainen laukku ja jossa saa kivasti sujautettua kahvat esiin sekä piiloon. Muistan että viimeksi ollut käytössä itselläni lapsena oikein kunnon salkkuja joita vanhemmille oli jostain kertynyt komeron pohjalle joilla pikkusiskoni kanssa leikittiin. Aikuisen iällä ei olekaan ollutkaan.
Muutaman pyöröpuikon kokoelmiini myös haalin. 🤗 Nämä ovat 2.5mm ja 3mm jotka puuttuivat omista välineistäni.
Hyvää viikonloppua 🥰
lauantai 16. marraskuuta 2024
Virkattua
Tässä vuosien varrella olen omatoimisesti kehittänyt omaa osaamistani ja noin viisi vuotta sitten aloin virkkaamaan sitten kouluvuosien. Tuolloin peruskouluaikana virkkaaminen tuntui haastavammalta eikä siitä jäänyt intoa tehdä muuten vapaa-aikana niin kuin neulomisesta. Olin silloin tällöin aiemminkin jotain pientä virkannut mutta into lopahtanut mutta sitten päätinkin aloittaa ihan uudelleen perusteista ja siihen syntyi innostus ja tullut virkattua ja suunniteltua omia töitä niinkin neulomisen lisäksi. Sen jälkeen onkin ollut kausia että olen neulomisen välissä virkannut välillä enemmän.
Virkkaukseni ovat pääosin jääneet koreihin, pieniin pussukoihin, tyynyihin, muutamia asusteita kuten vyön, pannan ja kämmekkäät olen myös virkannut. Isoin tähän mennessä varmaankin peitto jonka äidilleni virkkasin erilaisista neliöistä. Peitosta ei kovin iso tullut mutta toimii hyvin kuitenkin torkkupeittona, sängyn päällä tai keinutuolissa koristeena/peittona.
Nyt lähdinkin taas pitkästä aikaa virkkaamaan ja tarkoitus olisi virkatuista paloista/neliöistä tehdä villatakki.
Näistä virkatuista tällä hetkellä löytyy Winona hiuspannan ja kämmekkäiden ohjeet Lankajengistä
Villasukkaviikko
Kylläpä on aika hujahtanut sillä nyt on jo syyskuu. Vaikka elokuussa alkoi jo ilmat viiletä niin nyt ne lähtee vähitellen enemmän. Päivisin ...

-
Viime aikoina on ollut hieman hiljaista löytöjen kanssa, mutta viime lauantaina löytyikin jotain pientä kivaa. Välillä tosin ollaan osuttu r...
-
Niin se taitaa syksy hiljaa hiipiä. Viime viikolla jo aamut ja illat viileni, päivisin silti sai nauttia lämmöstä. Tämän viikon sää ennustus...
-
Kylläpä on aika hujahtanut sillä nyt on jo syyskuu. Vaikka elokuussa alkoi jo ilmat viiletä niin nyt ne lähtee vähitellen enemmän. Päivisin ...
-
Niinhän siinä sitten kävi että eilen kertyi vuosi lisää ikää ja vieläpä pyöreitä. Nyt on 40 vuotta elämän kokemusta täynnä. En ole juuri syn...
-
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös...
-
Täällä en tainnutkaan kertoa aiemmin niin kuin instagramissa kuinka en ole oikein ikinä ollut hame ihmisiä, en lapsena. Kyllähän lapsena t...