Sain ihanan lahjan äitienpäivänä, kauniin kukan ja Novitan Virkkauslehden. Lehdessä on paljon kivoja ideoita joista saa varmasti inspiraatiota omiin juttuihin. Kesäiset on nyt todella ajankohtaisia ja niitäkin tästä lehdestä todella löytyy. Itsellä välillä vaihdellut välillä virkkauksen ja neulonnan välillä nämä innostukset. Toisen kun aloittaa, jää vähän niin kuin koukkuun ja sitä tekee pitkään. Yhdessä vaiheessa olin aivan koukussa virkkaukseen. Nyt on taas neulonta vimma ja isommat suunnittelut päällä.
lauantai 18. toukokuuta 2024
Novitan Virkkauslehti
lauantai 11. toukokuuta 2024
Uusia tuulia käsitöiden parissa
Uusia tuulia
Pitkään on tullut erilaisia käsitöitä tehtyä, milloin mitäkin. Pääosin neulonta lähellä sydäntä. Olen aina halunnut itse suunnitella työni, tehdä omaa. Olen jonkin aikaa instagramin puolella seurannut Lankajengiä ja sen suunnittelijoiden neuletöitä ja tuossa jokin aika sitten huomasin Lankajengin nettisivuilla suunnittelijoiden haku ilmoituksen ja päätin että minä haluan mukaan ja otin yhteyttä.
Alku taival oli hieman pidempi sillä halusin tarkkaan ja parhaani mukaan suunnitella, millä ohjelmalla lähden neuleohjeita kirjoittamaan, miten saan tiettyä ruutupiirroksia tehtyä ja lisättyä ohjeeseen ja ennen kaikkea selkeät ja hyvät kuvat neuleesta. Itselläni menee jonkin aikaa aina kuvien ottamisessa, sillä olen kriittinen jos jokin pieni varjo tulee työn päälle kuvassa tai jokin ylimääräinen asia tai esine näkyy hiemankin kuvassa. Alku ponnisteluiden jälkeen kaikki sujui todella hyvin ja jatkossa tulee olemaan helpompaa ja nopeampaa. Mukaan Lankajengin joukkoon lähdin Josefina-pannan ohjeen kera.
Josefina-panta
Olen jo aiemminkin kirjoittanut Josefina-pannasta. Pannan olen neulonut Novitan Kaksonen langalla jolla sai pannasta kivasti kaksiosaisen, toinen puoli vaaleampi, toinen tummempi. Voi oman mielen ja muun vaatetuksen mukaan valita kumpi puoli on milloinkin näkyvillä enemmän. Rastimaisella pienellä palmikko kuviolla vuorotellen yhtä ja kahta palmikko-rastia saa kivan kuvion muodostettua ja samalla palmikko saa reunoille nätin laineilevan muodon. Palmikko on helppo neuloa. Panta on kevyt ja mukava.
Käy kurkkaamassa
Josefina-pannan ohje löytyy
torstai 9. toukokuuta 2024
Kirppiskierrokselta
Muutamina viime viikkoina ei olekaan löytynyt kirppiskierroksilla juuri mitään. Viime viikonloppuna löytyi jotain pientä kivaa askarteluihin, vähän käsitöihin, kivaa sisustusesinettä ja muutama kiva vaate.
Löysin kaksi pientä pussillista nahkakangasta. Toisessa kaksi isompaa harmaata, toisessa vaaleanruskeaa useampi kappale. Ruskean nahkakangas pussi näytti ensin pienemmältä ja että siinä olisi vain muutama pala. Avattuani pussin oli todellisuudessa useampi, osa pienempiä, osa isompia. Kappaleet oli vain pakattu niin tiivisti että näytti pienemmältä määrältä.
Pyöröpuikkoja löysin neljä eri kokoa 3-5. Olisi ollut enemmänkin valikoimaa mutta muutamia noita pienempiä kokoja uupui, muutama hävinnyt varmaan omilta jäljiltäni johonkin, ehkäpä mökille johonkin mukana kuljetettuani tai sitten ihan kotona vaan. Löysin myös puikot kokoa 2.5mm joita itselläni ei vielä omissa varastoissani ollut, mutta nytpä on sitäkin kokoa.
Vetoketjuja, pieni askartelupussi sekä paketti jossa muutama pöytätabletti ja muutamia taiteltuja paperivyyhtejä joista saa tehtyä pompomeja.
Yhtä pompomia yritin tehdä, aivan täysin en onnistunut, tosin alussa pääsi paperit levähtämään kun naru irtosi. Paperit sai kyllä hyvin takaisin aseteltua ja taitettua takaisin. Tai sitten ymmärrsin papereiden levittelyn erilleen väärin kun tuntui ettei ihan onnistunut mutta sainpahan jonkinlaisen pompulan aikaan.
Musta toppi hieman roikkuvalla kauluksella. Tällä lähdetään pikkuhiljaa kesää kohti kevyemmällä vaatetuksella.
Tunika/mekko josta en kovin hyvää kuvaa tosin saanut vaikka kuinka eri tavalla pyörittelin ja kääntelin eri kulmissa ja valoissa.
Toinen toppi/tunika, normaali kauluksella, muutama kiva nappikoriste olkaimissa. Sorruin taas näihin mustiin vaatteisiin vaikka aiemmin puhunut yrittäväni hieman muutakin väriä saada vaatekaappiini. Minkä sille sitten kuitenkaan mahdat jos muussa värissä ei mieluisia löydy. Viime aikoina kyllä joitain muun värisiäkin olen ostanut ja töissä pääosin käytän välillä muuta kuin mustaa, on harmaata että violettia 😊
Harmiksemme tuli viime viikolla sähköpostiin uutiskirje yhdestä kierroksemme kirppiksestä, että aikovat sulkea paikan ennen tämän kuun loppua. Paikalle kyllä aukeaa ilmeisesti kesän aikana toinen mutta erilainen. Harmittaa nykyisen kirpparin sulkeminen kokonaan, mutta jännityksellä odotan myös millainen uusi mahtaa olla 🤗
Novitan Virkkauslehti
Sain ihanan lahjan äitienpäivänä, kauniin kukan ja Novitan Virkkauslehden. Lehdessä on paljon kivoja ideoita joista saa varmasti inspiraatio...
-
Monesti askarrellessa jää ylimääräistä paperia, kartonkia ja yms. Joidenkin mielestä se on roskaa ja ne heitetään pois. Jotkut saattaa jättä...
-
Muutamina viime viikkoina ei olekaan löytynyt kirppiskierroksilla juuri mitään. Viime viikonloppuna löytyi jotain pientä kivaa askartelui...
-
Viime aikoina on ollut todella vaihteleva sää ja pakkasiakin riittänyt pitkälle kevääseen asti, varsinkin aamu pakkasia. Sään vaihtelu on hi...
-
Sain ihanan lahjan äitienpäivänä, kauniin kukan ja Novitan Virkkauslehden. Lehdessä on paljon kivoja ideoita joista saa varmasti inspiraatio...
-
Päätin tänään hieman käydä läpi lankavarastojani läpi, minkälaisia lankoja pitää sisällään jotta tiedän suunnitella seuraavia neuletöitä. ...
-
Virkatut ruusut ovat upea tapa muistaa läheistä ystävää tai sukulaista merkkipäivinä. Virkatut kukat ovat kauniita ja kestäviä ja todella ki...