torstai 28. syyskuuta 2023

Kämmekkäät ja hiuspanta


 On kivaa välillä kikkailla ja suunnitella erilaisista muodoista ja tyyleistä erilaisia  kokonaisuuksia. Kämmekkäissä ja hiuspannassa on koottuna virkattu kukka ja verkkomainen virkkausmuoto. Värit sopii kivasti yhteen ja mustan langan kimalteet antaa kivan säväyksen molempiin. 



Kukkakuvio muodostuu kukasta ja sen ympärillä olevasta kehyksestä. Tämän poimin eräästä kirjastani jossa on paljon erilaisia virkattuja kuvioita.




Näitäkin tai mitä tahansa kuvioita useita virkkaamalla ja yhdistämällä voi saada aikaan vaikka mitä kivaa. Hiuspannan ja kämmekkäiden lisäksi oli tarkoitus virkata myös kaulaliina, mutta se jäi vielä odottamaan kun aloin näiden jälkeen tekemään toista käsityötä. Ehkä joku toinen päivä sen vielä toteutan.




Hiuspantaan tuli kolme kukkakuviota jotka yhdistin verkkomaisella virkkauksella kuten myös takaosaan pidemmän osan. Verkkomaisella virkkauksellahan voi tehdä isompaa tai pienempää virkkausta.





Kämmekkäät myös verkkomallilla virkatut sekä molempiin yksi kukka ranteen kohdalle yhdistettynä. 






lauantai 23. syyskuuta 2023

Pieniä löytöjä



Pieniä iloja ja piristyksiä on lähteä kirppiskierrokselle. Vielä isompia on kun jotain sieltä löytyy. Aina ei paljoa mutta edes jotain pientä ja sekin on jo suurta.

Tällä kertaa löytyi yhtenä norjalaisen neulebloggarin Jorid Linvikin Suuri sukkakirja pullollaan erilaisia sukka ohjeita  erilaisilla kirjoneulekuvioilla. Kaiken kaikkiaan 45 erilaista neuleohjetta.




Askarteluun löytyi myös kivaa materiaalia. Mm. lehtiö jossa erilaisia kuviopapereita. 








Eikä siinä vielä kaikki... Lisäksi löysin pienen askartelupaketin josta löytyi hienoja pieniä sekä isompia askarteluun liittyä korttipohjia, paperia ja kartonkia sekä todella ihania erilaisia kuviollisia pieniä papereita. 

Näissä papereissa koristeina ihania kohokuvioita, muita kuvioita sekä rypistetyn näköisiä papereita. 





Kaikkea pientä kivaa löytyi 😊



torstai 21. syyskuuta 2023

Hunajakenno- töppöset



Hunajakenno palmikko-kuviolla neulotut töppöset ovat mukavan lämpöiset. Ne muotoutuu myös tossumaisiksi. Tietysti riippuuhan se hieman langastakin kuinka jämäkät niistä tulee.



Neuloin nämä viime syksynä ja hyödynsin kirpparilta ostamaani palmikko-kuvio kirjaa jossa on aivan ihania erilaisia kuviomalleja. Ensin mietin lähdenkö tätä mallia käyttämään ollenkaan kun mieleeni tuli ensimmäisenä ampiaiset. Vihaan ja pelkään ampiaisia yli kaiken, mutta sitten päätin lähteä tätä kokeilemaan näihin töppösiin sillä palmikko-kuvio näytti kivalta. Ja todella kivan näköiset niistä tulikin.




Yllä olevassa kuvassa erottuu paremmin hunakenno- kuvio. 





lauantai 16. syyskuuta 2023

Jumitus



Aikaa sitten jo aloitin yhden ostamani kirjan ohjeen mukaan kokeilemaan pehmolelun neulomista. Osien neulominen sujui kyllä todella nopeasti ja sutjakkaasti. Jotenkin työ jäi sen jälkeen hautumaan. Sitten taas jonkin ajan jälkeen aloin ompelemaan osia.




Nyt kun olen osat ommellut, vielä odottaisi täyttö ja osien yhdistäminen toisiinsa. Se jotenkin jäi hieman jumittamaan. Luulen että osa syy oli siinä kun alunperin tämän piti tulla synttärilahjaksi miehen kummitytölle mutta sain idean liian myöhään ja aloitin työn liian lyhyellä varoitusajalla joten en saanut ajallaan valmiiksi. Nyt kuitenkin työstän vähitellen muiden töiden ohella. Hiljaa hyvä tulee. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Virkatut lyhdyt



Syksy tuo taas pimeyden tullessaan, iltaisin alkaa hämärtyä yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Ihana keino tuoda valoa ja tunnelmaa syysiltoihin on ripustella lyhdyissä kynttilöitä valaisemaan iltoja. Lyhtyjä toki voi ostaa, mutta niitä on myös virkatakin. Itse virkkasin vuosi sitten loppu kesästä valmiiksi muutaman erilaisen mallin.




Toisen lyhdyn virkkasin sipulipussin tyyliin. Pohjasta kuitenkin virkkasin leveämmän ja muuten matalamman mitä yleensä pussit on.

Pohjasta virkkasin pyöreän, aloituksen jälkeen 7.krs:ta leveän pohjan. Tämän jälkeen virkkasin sipulipussin tyylillä. Yläreunuksesta tein hieman leveämmän virkkaamalla vielä lisäkierroksen eri värisellä langalla. Virkkasin myös pidemmät  ketjusilmukka kahvat sekä lyhdyn alaosaan keljusilmukoilla koristenauhan johon pujotin muutaman helmen koristeeksi. 





Helmien pujottelun jälkeen tein solmun ja leikkasin ylimääräiset langat niin että pieni tupsu jäi vielä. 







Tämä lyhty onkin eri tavalla virkattu. Pohjan voi virkata riippuen minkä kokoisen lyhdyn ympäryksestä haluaa. Pohjasta tuli saman kokoinen kuin toisesta. Tätä en lähtenytkään suoraan pohjasta virkkaamaan vaan tein erillisenä kappaleena. Virkkasin aloituksen ketjusilmukoiden jälkeen 3 p, 3kjs, 3p... Seuraavalla kierroksella aina 3kjs lenkkiin    3 p ja sitten 3 kjs... Valmiin kappaleen reunat yhdistin virkkaamalla toisiinsa ja lopuksi pohjaan kiinni. Tähän myös virkkasin ketjusilmukka kahvat.



lauantai 9. syyskuuta 2023

3 x käsityökirjat

 



Tänään käytiin perinteisellä viikonlopun kirppiakierroksella. Tällä kertaa ei paljoa mukaan löytynyt. Ensimmäisessä löysin isommat kangaspuut kuin aiemmin ostamani mutta ne ei näyttänyt olevan kovin hyvässä kunnossa ja siihen nähden hinta oli liian kova joten ne saivat jäädä. Toisella  kirppiksellä pääasiassa ensin etsin tietynlaisia vaatteita löytämättä niitä. Toisekseen etsin aina kirjahyllyistä käsityökirjoja, josta en viime viikolla kuten en nytkään löytänyt juuri mitään mieleistä. Kassalle mennessä katsoin sen läheisyydessä olevaa matalaa hyllykköä tällä kertaa tarkemmin. No siellähän olikin käsityökirjoja muutamia muiden kirjojen ja sarjakuvien seassa. Kolme niistä poimin itselleni matkaan.




Neulestudio:
  
Sisältää 21 erilaista neuletyötä. Pääasiassa useita eri paitojen ohjeita sekä muutamia huivien ohjeita. 





Ann-Mari Nilsson: 
Neulo pipot käsineet sukat! 


Erilaisia kivoja ohjeita neuloa pipoja, kun käsineitä sekä sukkia. Pipo-malleista muutama oli joista tykkäsin kun oli hieman väljempiä malleja kun kovin päämyötäisistä ja kireistä en pidä itse. 




Erilaisia virkkaukseen liittyviä piirros ja värikuvia sisältävä kirja. 

Kaikki aivan mahtavia ja mielenkiintoisia kirjoja ja vielä mahtavampi lisä omaan käsityökirja kokoelmaan. 






keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Markka-ajan lankoja



Kun penkoo lankavarastoja löytyy edelleen lankoja joiden vyötteessä on markka-ajoilta hintalappu. Niistä ei ole ilmeisemmin keksinyt mitä tekisi ja jääneet unohduksiin laatikoihin. Välillä pitäisi hieman himmailla lankaostojen kanssa jotta muitakin tulisi käyttöön, mutta minkäs teet kun ihania lankoja on kaupat ja verkkokaupat tulvillaan.

Joitakin markka-ajan lankoja olen itse ostanut ja joitakin olen tuolloin saanut äidiltäni. Kuvassa olevat langat tosin löysin kirppisreissulta muutama viikko sitten ja ostin ne sillä ajatuksella, että neulon lapselleni paidan niistä. Lankoja kun oli kolme pussillista joista varmasti riittää. Ja tässä on hyvää kierrätystä sillä kun joku muu ei ole tarvinnutkaan niitä voi toinen ne hyödyntää.





Lankoja on aikoinaan ostettu kahdesta paikasta, ilmeisemmin ollut myös tarkoituksena neuloa jotain isompaa, mutta jäänyt sitten. 




Lanka on Novitan Cottonellaa

54% polyakryylia ja 46% puuvillaa.

Materiaalinkin vuoksi lankaa mietin lapsen paitaan sillä hän aina sanonut, että kutittaa ihoa jos on vähääkään villaa vaatteessa. 

Ensin tehdä muutamat aloitetut ja suunnitelmissa olevat työt valmiiksi ja sitten alkaa tätä työtä suunnittelemaan. 





lauantai 2. syyskuuta 2023

Neulottu panta


 

Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös vesisateitakin on ollut. Välillä sitä miettii mitä vaatetta sitä laittaisi päällensä. Vielä ei ihan kuitenkaan pipo keli ole mutta kohta saa kelien viilennettyä enemmän  miettiä ainakin jotain korvia lämmittämään. Siihen onkin oiva ratkaisu neulottu panta ja niitähän saa tehtyä vaikka minkälaisia. 



Tämä on aika helppo peruspanta jonka neuloo nopeasti. 

Luo 22 s ja neulo joustinneuletta 1 o, 1n. Neulo noin 50cm pitkäksi. Tietenkin pään ympärysmitta otettava huomioon, onko pienempi vai isompi. Paras vaihtoehto aina mitata pään ympäri koska sopivan kokoinen, jokaisella kuitenkin eri kokoinen pää ja sen mukaan mitata pannan pituus. 

Halutun pituuden jälkeen päätellään työ ja asetellaan molemmat päät lomittain. Tästä en huomannut ottaa kuvaa. 




Langan värin eri sävyisyys tuo oman ihanan piristyksen pantaan. 


Oletko sinä tehnyt pantoja tai käytätkö niitä?


Blogin synttärit

Siitä tulee nyt 3 vuotta täyteen kun aloin kirjoittaa blogia. Alunperin blogini aloittaessani oli Kuvat.fi alustalla, mutta myöhemmin halusi...