Tästä on hetki aikaa mutta keväällä entisöitiin kyseinen keittiön pöytä ja tuolit. Mieheni isä taisteltuaan aivoinfarktin jälkeen reilun kolme kuukautta nukkui pois maaliskuun puolessa välissä. Asuntoa tyhjentäessä emme oikein juurikaan mitään säilyttäneet paitsi mieheni halusi nojatuolin, keittiönpöydän ja tuolit sekä joitain työkaluja. Ostimme kalustemaalia ja maalasimme pöydän kannen. Alun perin pöydän kansi oli vaalea kuten kuvassa näkyy. Päätimme maalata kannen harmaalla. Siitä tuli kyllä oletettua tummempi kun mitä ajattelimme ensin. Kuvassa maalauksen jälkeen hieman osittain pinta vielä paikoin kostea.

Tuoleissa oli hieman käytössä kuluneet mustat kangas päällysteet. Mieheni kysyi että löytyykö varastoistani harmaata kangasta. Kaivoin kolmea hieman eri sävyistä harmaata kangasta ja tyytyväisenä esittelin ne miehelleni ja kysyin, että eikös ole hyvä että olen näitä varastoon haalinut siitä kirppiskierroksella. Hän on välillä huomautellut, mutta on myös myöntänyt että hyvä että on valmiina kun niitä on välillä tarvittu. Yksi kankaista valittiin ja alettiin hommiin. Aika iso muutoshan saatiin.
Tosin ei mennyt pitkään kun huomattiin että maalipinta jostain syystä reagoi herkkään, ihan vaan vaikka vesipisaroihin, jätti kauheat jäljet vaikka yritti pyyhkiä pois. Alkoi jäädä kamalia läiskiä jotka häiritsi.
Kerran kauppareissulla päätettiin käydä katsomassa ja ostamassa toinen maali. Valittiin eri merkkinen maali ja vaaleampaa harmaata.
Itse pidän tästä sävystä enemmän. Ja on ollut nyt käyttöäkin kestävämpää.
Mielestäni kannattaa entisöidä vanhaa jos on siinä kunnossa vaan että pystyy ja kannattaa ja jaksaa alkaa tekemään.