tiistai 11. heinäkuuta 2023
Erilaisia koruja virkkaamalla
sunnuntai 4. kesäkuuta 2023
Kesäinen Perhos-kortti
Nätti ja helppo kortti jolla voi toivottaa mm. alkavaa kesää, antaa syntymä- tai nimipäiväkorttina. Kortti pohjat leikkasin leikkurilla A5 kokoon. Perhosiin tein ensin normaalista valkoisesta paperista mallit. Joiden avulla nopeammin piirsin ja leikkasin perhoset.
Tähän on näppärä hyödyntää muusta askartelusta jääneitä silppuja jotka aika monesti saattaa monella mennä suoraan roskakoriin. Näitä on hyvä säästää myös askarteluun johon tekee pienempiä osia. Niin ei "hukkapalat" joudu suotta roskiin.
Keltaisista perhosista tein hivenen isompia kuin sinisistä.
Molempiin taitoin toisen siiven ennen liimausta. Molempiin vastakkaisen siiven kun toisessa. Tämä saa hieman kolmiulotteisuutta korttiin. Lopuksi pyöräytin hieman puikkoliimalla vähän perhosesta ja niiden ympäriltä ja sirottelin hieman kimalle koristetta.
Ennen korttien koristelua kannattaa kirjoittaa tekstit mitä haluaa toiselle puolelle ettei perhoset mene ruttuun.
maanantai 29. toukokuuta 2023
Virkattuja pussukoita
Pieniä mutta kivoja löytöjä
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Vuosi 2025 meni menojaan ja päätin taas hieman tarkastella viime vuoden tilastoja blogista. Tulokset ei oikeestaan itseäni yllättänyt, olin ...
-
Kuten on monet varmaan huomannut aiemmin postauksistani, että on tullut haalinut aika paljon askartelutarvikkeita. Aiemmin kaikki on ollut...
-
Aiemmin mainitsin toisen postauksen yhteydessä kirjoneulesukkien ohjeen tulosta Lankajengin kauppaan myyntiin. Tässäpä nyt ne ovat, Tonza-...
-
Kävimme jo viime viikolla perjantaina normi kirppiskierroksella sillä lauantainahan oli itsenäisyyspäivä. Yksi kirppareista olisi ollut la...
-
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös...



















