sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Kirjalöytö kirppiskierrokselta
lauantai 16. marraskuuta 2024
Virkattua
Tässä vuosien varrella olen omatoimisesti kehittänyt omaa osaamistani ja noin viisi vuotta sitten aloin virkkaamaan sitten kouluvuosien. Tuolloin peruskouluaikana virkkaaminen tuntui haastavammalta eikä siitä jäänyt intoa tehdä muuten vapaa-aikana niin kuin neulomisesta. Olin silloin tällöin aiemminkin jotain pientä virkannut mutta into lopahtanut mutta sitten päätinkin aloittaa ihan uudelleen perusteista ja siihen syntyi innostus ja tullut virkattua ja suunniteltua omia töitä niinkin neulomisen lisäksi. Sen jälkeen onkin ollut kausia että olen neulomisen välissä virkannut välillä enemmän.
Virkkaukseni ovat pääosin jääneet koreihin, pieniin pussukoihin, tyynyihin, muutamia asusteita kuten vyön, pannan ja kämmekkäät olen myös virkannut. Isoin tähän mennessä varmaankin peitto jonka äidilleni virkkasin erilaisista neliöistä. Peitosta ei kovin iso tullut mutta toimii hyvin kuitenkin torkkupeittona, sängyn päällä tai keinutuolissa koristeena/peittona.
Nyt lähdinkin taas pitkästä aikaa virkkaamaan ja tarkoitus olisi virkatuista paloista/neliöistä tehdä villatakki.
Näistä virkatuista tällä hetkellä löytyy Winona hiuspannan ja kämmekkäiden ohjeet Lankajengistä
Pieniä mutta kivoja löytöjä
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Vuosi 2025 meni menojaan ja päätin taas hieman tarkastella viime vuoden tilastoja blogista. Tulokset ei oikeestaan itseäni yllättänyt, olin ...
-
Kuten on monet varmaan huomannut aiemmin postauksistani, että on tullut haalinut aika paljon askartelutarvikkeita. Aiemmin kaikki on ollut...
-
Aiemmin mainitsin toisen postauksen yhteydessä kirjoneulesukkien ohjeen tulosta Lankajengin kauppaan myyntiin. Tässäpä nyt ne ovat, Tonza-...
-
Kävimme jo viime viikolla perjantaina normi kirppiskierroksella sillä lauantainahan oli itsenäisyyspäivä. Yksi kirppareista olisi ollut la...
-
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös...








