Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulotut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulotut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. marraskuuta 2025

Neuleohje - paketti

 


Talviko yllätti jo? Eilen ajeltiin mökille viikonlopun viettoon ja loppumatkasta alkoi kunnon lumisade ettei meinannut eteensä nähdä. Pitkistä valoista ei ollut mitään apua, pahensi vain näkyvyttää ja 80:n alueella joutui ajamaan 40:tä mikä sai matkan huonon näkyyvyyden lisäksi tuntumaan loputtoman pitkältä matkalta. Lumisade hellitti juuri hieman ennen kuin olimme perillä. Lumet pysynyt edelleen maassa ja pakkastakin on tänään ollut -3 astetta. 

Asiasta toiseen laitoin, Riian neule ohjepaketin alennukseen. Neuleohjepaketti sisältää Riia - pannan ja pipon ohjeen. Pakettihan on jo itsessään halvempi kuin molemmat ohjeet ostaisi erikseen, mutta nyt on vieläkin halvempi. Neule Ohjepaketin löydät Lankajengin kaupan sivuilta tai pääset suoraan TÄSTÄ klikkaamalla. Samalla voi myös tsekata muitakin neuleohjeitani ja löytyyhän Lankajengin kaupasta valtavasti muiden suunnittelijoiden upeita neule mallien ohjeita. 










Millä värillä sinä neuloisit nämä Riia pipon ja pannan? Onko mieleesi enemmän vaaleat sävyt vai tummemmat? 


lauantai 3. helmikuuta 2024

Pitkästä aikaa ja ei yhtään mitään

 



Meillä on perinteenä ollut kuten aiemmin olen kertonut käydä lauantaisin kirppiskierroksella. Pääosin tuolloin kierrämme kolme suht lähekkäin olevaa kirppistä. Niiltä monesti on löytynyt aika hyvin erilaisia mieluisia löytöjä, mutta välillä taas on ollut kertoja kun ei ole löytynyt juuri mitään. Tässäkin oli  jo vierähtänyt muutamia viikkoja kun ei käyty kirppiskierroksilla ennen kuin nyt.

Meidän teinikin lähti pitkästä aikaa mukaan ja tarkoitus oli että hän keskittyy katsomaan itselleen mieluisia vaatteita koska nyt on sellainen vaihe menossa ettei vanhempien valitsemat kelpaa eikä myöskään osa aiemmin omien toivomuksien mukaan ostetut/tilatut vaatteetkaan enää kelvannut ja iso osa jäänyt melkein käyttämättä.  Tästä on jonkin aikaa hieman käyty vääntöä kun hänen toivomat vaatteetkaan ole kuitenkaan kelvannut, eikä hän ole itse lähtenyt mukaan valitsemaan ja se harmittaa kun lapsi on kasvu iässä jolloin moni vaate nopeasti pieneksi. 

Kirppiskierrokselta ei tänään löytynyt ei sitten mitään. Pitkän tauon jälkeen oli liian toiveikas jonka vuoksi sai nyt pettyä karvaasti. Myöhemmin käytiin vielä mieheni kanssa kahdestaan kaupoilla ja lohdutukseksi ostin Silmukoiden maailma-lehden. Lehti on pullollaan aivan mahtavia kuvio malleja joihin olen ollut nyt aivan hullaantunut. 




Lehdestä löytyy myös muutamia kivoja neulonta ohjeita erilaisille paidoille. 





Vaikka kirppistely reissulta löytynytkään mitään niin olen erittäin tyytyväinen tähän lehti löytöön 😊


Neuleohje - paketti

  Talviko yllätti jo? Eilen ajeltiin mökille viikonlopun viettoon ja loppumatkasta alkoi kunnon lumisade ettei meinannut eteensä nähdä. Pitk...