keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Kummitytön konfirmaatio

 



Viime sunnuntaina oli tärkeä päivä kummitytölleni kun hänellä oli konfirmaatio ja pääsi ripille. Se oli myös minulle tärkeä päivä. Siitä päivästä lähtien kun pikkusiskoni pyysi minua lapsensa sylikummiksi, olen kummin tehtävän ottanut tosissani ja olen ollut ylpeä ja iloinen siitä että saan olla tämän tytön kummi ja vieläpä sylikummi.

Tuona konfirmaatiopäivänä oli iso kunnia päästä siunaamaan alttarille kummityttöni. Niinkin iso että jännitin paljon, niinkin paljon ihan kuin olisin menossa johonkin esiintymään yleisön eteen, silti odotin tilaisuutta päästä siunaamaan hänet. Jännitin sitäkin kun nuoret menivät polvilleen alttarin eteen ja ovat selin että tunnistanko kummityttöni mennessä alttarille, niin monella tytöllä oli samalla tavalla hiukset. Ihan turhaa oli sekin sillä kun pääsin alttarin lähelle tunnistin hänet heti.


Rippiristin ostin hänelle lahjaksi ja se oli onneksi toiveiden mukainen, tosin hän oli muutamasta mieleisestä laittanut aiemmin kuvan jonka avulla oli helppo valita eikä liian suuria paineita itselle syntynyt siitä onko nyt varmasti mieleinen. Kovasti hän olisi jo etukäteen halunnut kuvan rististä kun ostin sen mutta se oli paketoitu enkä raaskinut avata sitä joten laitoin itse paketista kuvan. Se tuntui huvittavan kummityttöäni kovasti. 






Aiemmin on paljon paketoitu kaulaketjuja pitkiin ja kapeisiin rasioihin. Nykyään on paljon tämän mallisia. Ovathan nämä kyllä kestävämpiä kun niissä toisissa oli muovikansi joka saattoi helposti myös särkyä. 

Ei tässä voi kun miettiä miten aika hujahtaa. Meidän lapsi pääsi ripille maaliskuussa ja nyt kummityttöni, vastahan he hiekkalaatikolla leikkivät ja olivat pieniä taaperoita ja nyt jo yläasteella koulussa ja ripille päässeet 😊









maanantai 8. heinäkuuta 2024

Kierrokselta löydettyä



Nyt kesällä on välillä tullut käytyä myös arkena kirppiskierroksella vaikka antimet ovat olleet omaan mieleen vähäiset. Viime viikolla kävimme myös lauantaina tiistain lisäksi ja vaikka oltiin aika viime tipassa liikkeellä lähellä sulkemisaikaa kävikin niin että 15min ennen sulkemisaikaa viimeisessä paikassa reippaammin kierrellessä kävikin niin että löytyikin ihmeen paljon löytöjä kuin rauhassa ajan kanssa kulkiessa vai tulikohan vain hetken mielijohteen ostoja. Kyllä olen silti löytöihin tyytyväinen. Löysin pari takkia, mekon, käsityölehtiä ja pari hienoa muistikirjaa. 



Kauneimmat käsityöt lehtiä 3 kpl joista löytyy keväisiä, kesäisiä että talvisia ohjeita. Erilaisia ohjeita neulomiseen, virkkaamiseen ja ompeluun. Ompelua on vähiten tullut tehtyä, mutta haaveena saada aikaiseksi joskus ommella itselle jokin vaate. Tähän mennessä vain kasseja, vaatteiden korjausta tai muokkaamista. 








2 x Suuri käsityölehti ja Kotilieden käsityölehti. Toisessa Suuren käsityö-lehden sisällöstä löytyi haarukkapitsi tekniikka joka on ilmeisemmin vanha tekniikka mutta itselleni uusi. Haarukkapitsiä ei kuitenkaan haarukalla virkata vaan kaksipiikkisellä välineellä. Lopuksi niitä pitsinauhoja yhdistellään virkkuukoukulla. Tätä pitää ehdottomasti jossain välissä kokeilla. Lehdistä löytyy myös mm. neuleita Japanityyliin, paljon keväisiä ohjeita, ideoita kuistien sisustamiseen virkaten, paljon kaava-arkkeja ompeluun jne. 






Viron suurin käsityö-lehti. Aiemmin en olekaan perehtynyt virolaisiin käsityö lehtiin, tosin ei niitä ole aiemmin tullut edes missään vastaan. Lehdestä löytyy virkkaa alla ja huovuttamalla tehtyjen joulukoristeiden ohjeita, neule ja ompelu ohjeiden lisäksi puukäsitöihin malleja ja ohjeita sekä sisustus ideoita.

Mennäänpäs seuraavaksi vaatteisiin... 













Ihastuin tähän hulmuavaan mekkoon,  varmaan enemmän mekon väritys oli se ensimmäiseksi mieleinen jonka vuoksi aloin sitä rekistä tarkemmin kaivelemaan ja tutkimaan, mutta on mekko muutenkin nätti. 








Kesän viileneviin iltoihin ja valmiina syksyyn ostin lyhyemmän ja vähän pidemmän takin. Lähinnä nämä ostin materiaalin vuoksikin, joissa vaikutti olevan edes vähän sadettakin kestävä pinta. Viime viikolla oli sateisia päiviä ja yritin kaivella vaatekaapista hyvää takkia koirien kanssa ulkoiluun, mutta ei ollut kovin hyviä vesisateeseen. Sateenvarjon alla kuljettiin kyllä mutta aina ei sekään kunnolla suojaa anna varsinkaan jos kaatosade yllättää tai viistoon sataa vettä. 




Käsityökirjojen ja välineiden lisäksi muistikirjat ovat  yksi minun paheeni vai heikkous, miksikä nyt sitä sitten kutsuisi.. No aivan kaikkia muistikirjoja en haali, mutta jos niissä on jotain kivaa yksityiskohtaa tms erikoista niin saattaa hyllystä tipahtaa ostoskoriin ja sitä myöten kassan kautta kotiin. Kyllä näiden ostamisessa saa välillä hillitä itseään, ettei ihan kaikkea tulisi ostettua, mutta muistikirjoja tarvii aina ja niitä voi antaa muillekin jos tarvetta ilmaantuu. 




Kummitytön konfirmaatio

  Viime sunnuntaina oli tärkeä päivä kummitytölleni kun hänellä oli konfirmaatio ja pääsi ripille. Se oli myös minulle tärkeä päivä. Siitä p...