sunnuntai 22. maaliskuuta 2026

Pienet löytöni

 






Lauantainen kirppis kierros meni hieman rivakammin kun oli muutakin menoa samalle päivälle mutta onnistui silti hyvin. Löysin yhdestä pöydästä muovilaatikollisen pieniä helmipusseja. Olisi tehnyt mieli ostaa kaikki mutta sain hillittyä itseni ja valitsinkin vain erilaisia helmiä joita ei vielä omista kokoelmistani löytynyt. Toisesta pöydästä löysin lisää helmipusseja, siitä poimin kaksi pussia mukaani. 










Toisessa pussissa oli upeita ruusu helmiä ja toisessa sydämiä joissa keskellä "timantin" tapainen kivi.
Jäin tuon kierroksen jälkeen pohtimaan mistä noita noin paljon joillakin on myydä kun pussitkin siis kaikki avaamattomia kuin kaupasta suoraan ostettuina tuotu myyntiin. Joissain kyllä aiemminkin nähnyt myynti pöytiä joissa on paljon pakatessa olevia tuotteita useita samanlaisia. Joku tuttu joskus vuosia sitten taisi mainita että taitavat olla joistain kaupoista jääneitä ylijäämä tuotteita jotka ovat olleet poistumassa myynnistä. Tiedä sitten miten on mutta itse löysin noista itselleni kivoja aarteita.




Lisäksi löysin kaunis kantisen muistikirjan/leikekirjan. Kauniisti koristellut nahkakannet.

perjantai 13. maaliskuuta 2026

Torstain pienet löydöt



Nyt tulikin tällä kertaa käytyä jo arkena kirppiskierroksella sillä viikonloppu vietetään mökillä. Jotain pientä tällä kertaa löytyi mukaan. Oli ilmestynyt lisää uusia piirustus levyjä vanhojen lisäksi. Kolme niistä valitsin, osasta kuvioista voi hyödyntää massasta muovaillessa. Voi olla että osan annan siskon tytölle tai mieheni sisarusten lapsille kun ovat siinä iässä että harjoittelevat piirtämistä.





Neljä muottia löysin jotka ilmeisesti ovat alun perin tarkoitettu leivontaan muoteiksi mutta niitäkin suunnittelin testaavani fimo-massasta työskentelyyn. 





Näissä voi kokeilla tehdä pelkästään itse muoti mukaan tai lisäksi painamalla teksti/kuvion mukaan. 




Ja tietenkin hieman helmiä löysin myös. Yhteen niputettuna oli kolme pientä pussia joissa oli erilaiset helmet. 

Muutama viikko sitten löysin veistoveitsiä tai millä nimellä nyt virallisesti kulkeekaan. Näitä olen hieman harjoitellut käyttämään silloin kun piirustus levyn muottien avulla massasta kuvioita veistän. Muutamalla leveämmällä ja tasaisemmalla on ollut näppärä taas nostella ja siirrellä massasta tehtyjä kuvioita. 





Oletko sinä muotoillut massasta? 


Mukavaa viikonloppua kaikille! 😊




Viime viikon pienet löydöt

  Viime viikolla kävimme jo perjantaina kiertelemässä kirppiksillä. Itselläni on perjantaisin lyhyempi päivä töissä ja mieheni oli vapaalla ...