lauantai 27. kesäkuuta 2026

Maya sukat



Maya-sukat suunnittelin ja neuloin jo viime vuonna loppu kesästä. Jotenkin ohjeen kirjoittaminen vain unohtui syksyn neuleiden alkaessa pyöriä puikoilla ja jäi myös siinä tohinassa kun lokakuussa muutimme enkä hetkeen löytänyt sukkia mihin olin ne pakannut. Myöhemmin päätin sitten että ohjeen kirjoittamisen jätän kesään kun ovat kevyemmät sukkaset.

Maya-sukat muodostuu pintakuvioista jotka antavat oman ulottuvuuden sekä pitsikuvioista joita kruunaa nypyt koristeena. Maya sukat sopii arkiseen että juhlakäyttöön. Sukat on neulottu Novitan Kaiho langasta 100g =240m, mutta langaksi käy muu saman vahvuinen DK lanka. 

Maya-sukat sopii hyvin arkiseen kuin juhlavampaankin käyttöön. Vaikka nyt kesän puolella onkin kevyemmät käyttää voi sukkia tietenkin pitää ympäri vuoden minä aikana tahansa. 

Maya-sukkien ohje löytyy nyt Lankajengin kaupasta. Vielä ehtii jopa hyödyntää ohjeen  alennuksen tiistaihin 30.6.2026 asti. 






Kuinka moni neuloo jotain näin kesällä? Jos neulot niin kerro ihmeessä mitä?  Olisi kiva kuulla mitä löytyy puikoilta 😊 Vai rajoittuuko neulominen viileimpiin kausiin? 





Pöydän ja tuolien entisöintiä

  Tästä on hetki aikaa mutta keväällä entisöitiin kyseinen keittiön pöytä ja tuolit. Mieheni isä taisteltuaan aivoinfarktin jälkeen reilun k...