Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaaja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. tammikuuta 2026

Pieniä mutta kivoja löytöjä





Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, on isot alet ollut jo joulukuun alusta lähtien. Ovat tekemässä muuttoa eri paikka helmikuusta lähtien. Aiemmin tiedottivat kuitenkin että tammikuun puoleen väliin saakka ottavat tavaraa lisää vastaan ja laittavat myyntiin mutta aika vähäistä tuo on ollut ja huomaa kuinka tiloissa tavaran määrä on jo jonkin aikaa vähentynyt. Tuolta nyt ei olekaan hetkeen siis tarttunut matkaan mitään.

Kierroksen viimeisestä kirpparista löytyi hieman jotain. Kuten jo arvata saattaa ensimmäisestä kuvasta että askarteluun liittyväähän se taisi olla. Aivan ihanan näköisiä kukkasia joita voi tehdä vaikka koruja. Yhdeksän pientä pussia joissa jokaisessa oli 10kpl kukkia. Kukkia oli 4-5 eri väriä. 




Yhdessä pussissa oli erilaisia koru riipuksia ja osia.







Sitten oli sekailainen pussi josta löytyi vähän kaikkea, nappeja, muovi ja puuhelmiä, pieniä erilaisia ja hieman erikokoisia simpukoita.






Nyt vaan pitäisi tässä alkaa suunnitella ja järjestää aikaa muiden käsitöiden ohella näidenkin askarteluun. Kun tuossa joululomalla Aloitin kokeilemaan fimo massasta askartelua, siitäkin kerron sitten vähän tarkemmin myöhemmin. 

torstai 8. tammikuuta 2026

Tonza- kirjoneulesukat

 


Aiemmin mainitsin toisen postauksen yhteydessä kirjoneulesukkien ohjeen tulosta Lankajengin kauppaan myyntiin. Tässäpä nyt ne ovat, Tonza-sukat. Nämä suunnittelin miesten sukiksi ja jalkamallina tässä toimii oma mieheni. Sukan varressa neulottuna neljä eri kuviota ja kantapään jälkeen kärkiosassa varpaisiin asti vaihdellen enemmän ja vähemmän mustalla ja ruskealla. Ja kyllähän mallia voi myös pitää naisetkin ja helpostihan saat lyhennettyä tai pidennettyä kärki osaa joko aloittamalla kavennukset aiemmin kun oma pikkuvarvas on jo peittynyt tai hieman myöhemmin aloittaa kavennukset jolloin kärkiosa pitenee. 


Näissä sukissa koko on 42/44. Sukat on neulottu 100g/200m vahvuisesta langasta. Näissä on olen käyttänyt Bergen sukkalankaa mutta käy myös 7 veljestä tai jokin muu saman vahvuinen lanka.

Tonza- sukkien ohje on alennuksessa Lankajengissä nyt 16.1.2026 asti 🥰

Ohjeeseen pääset TÄSTÄ suoraan tai  Lankajengin kaupan sivuilta.


Millä väreillä sinä nämä neuloisi? 

sunnuntai 4. tammikuuta 2026

Vuoden 2025 TOP 10




Vuosi 2025 meni menojaan ja päätin taas hieman tarkastella viime vuoden tilastoja blogista. Tulokset ei oikeestaan itseäni yllättänyt, olin jo aika varma mikä siellä suunnilleen löytyy kärki päästä. Aiemminkin on nämä minun kirppis seikkailut kiinnostanut monia ja on ollut kiva nähdä että haluatte pysyä mukana matkassa seuraamassa löytöjäni. 


TOP 10 


1. Mitä tänään löytyi kirppiskierrokselta 

- Tällöin löysin huovutusvillaa,       kangasta+kaavan paidalle sekä housut jotka oli kuin minulle tehty. 

2. Neulottu panta

- Ensimmäisiä solmupantoja joita olin neulonut. Perus panta ilman palmikko ja tai muita kuvioita. 

3. Kirppiskierroksen saalis

- Saalina tuolla kertaa oli paljon erilaisia askartelu tarvikkeita, erilaisia helmiä, askartelu silmiä yms. 

4. Viikon loma

- Maaliskuussa loma viikko mökillä viettäen. 

5. Pitkästä aikaa kirppiskierroksella 

- kesällä tuli lomalla vähemmän käytyä kirppistelemässä ja pitkästä aikaa käytyäni löytyi erilaisia kankaita alennuksesta. 

6. Kirja - ja lanka ostoksia

- Tokmannilla ostettuja 7 Veikka lankoja ja Citymarketista tuftaus - kirja

7. Minetta-hame

- Ensimmäinen neulomani hame. 

8. Viikonloput löydöt

- Löytöinä kynttilän valmistus setti ja kaksi jättipussia askartelu ja muita käsityö tarvikkeita. 

9. Viikonlopun pienet kivat löydöt

- paljon ei tuolta reissulta löytynyt mutta kuitenkin vähän jotakin. Neljät sukkapuikot ja muistikirjan. 

10. Syksyisiä asusteita

- pantojen, säärystimien ja pipon ohjeita löytyy Lankajengin kaupasta.


Lankajengin sivuilta voit käydä kurkkaamassa neuleohjeitani TÄÄLTÄ tai suoraan Lankajengin nettisivujen kautta. 

Psst... Lähiaikoina tulossa myös miesten kirjoneule sukkien ohje sinne, infoan siitä tarkemmin vielä kun lähempänä 

sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Askarteluvälineet järjestykseen


 

Kuten on monet varmaan huomannut aiemmin postauksistani, että on tullut haalinut aika paljon askartelutarvikkeita. Aiemmin kaikki on ollut vähä eri puolilla asuntoa eri laatikoissa ja kaapissa mikä on ärsyttänyt sillä osa sen takia jäänyt unohduksiin. Black Fridayn aikaan hyödynnettiin alennukset ja ostettiin pari lipastoa. Ensin sain laitettua tarvikkeeni lipastojen laatikkoihin mutta edelleen jäi häiritsemään kun osa eri kokoisissa pusseissa tai paketeissa yms. joten ostin sitten kolme muovista lokerikkolaatikkoa joihin päätin helmiä sun muita järjestellä. Oli mielekästä järjestellä niin että ne löytyy nyt paremmin ja helpompi ottaa. Pussista kun niitä on haalinut, on ollut työläämpää ja osa välillä  tipahdellut ja saanut kontata lattialta etsimässä.






Osa jäi vielä leväälleen yhteen rasiaan sillä näytti olevan niin paljon erilaisia että löytyykö sitten niin paljon samanlaisia jotta laittaisin lokerikkoon, osan lajittelin pieniin pusseihin. Käyn varmaan vielä läpi uudelleen rasiat ja katson mitkä ovat tarpeen olla helpoiten saatavilla.
Tästä tuli itselle hyvä mieli ja kunhan saan muutamat neuleohjeet kirjoitettua valmiiksi aloitan yhden ostamani oppaan mukaan harjoittelemaan erilaisia korumenetelmiä. 


Hyvää sunnuntaita ja pian alkavaa viikkoa 😊

keskiviikko 10. joulukuuta 2025

Viime perjantain löydöt

 


Kävimme jo viime viikolla perjantaina normi kirppiskierroksella sillä lauantainahan oli itsenäisyyspäivä. Yksi kirppareista olisi ollut lauantainakin auki mutta kaksi olisi ollut kiinni joten näin oli parempi. Kirpparillakin alkanut joulu näkyä, oli paljon jouluisia koristeita, valoja yms myynnissä. Tuli itsellekin ostettua pieni kuusi jonka asetin työpöydälleni. Mukana oli pieniä joulupalloja joita ripustin kuuseen roikkumaan.





Sen lisäksi löytyi lisää askartelutarvikkeita. 


* korttikoristelu- setti
* muistikirja
* laatikollinen askarteluun riipuksia ja 
   helmiä ja ketjuja
* tag- lappuja
* puuhelmiä
* kehyksiä kirjontaan ja tuftaukseen
* kirjain- helmiä
* enkelikoristeita/riipuksia 
* piirustus muotteja













Sormet pitkään syyhynneet päästä väkertämään kaikista aiemmistakin tarvikkeista kaikkea, mutta muutto sekä yllättävän vesivahingon ja sen myötä remontti siirtänyt tätä sillä tavarat pääosin lojuneet laatikoissa joita ei ole päässyt purkamaan ja osa odottaneet lipaston hankintaa säilytykseen joka reilu viikko sitten ostettiin tai oikeastaan parikin ihan näitä minun tarvikkeita varten. Viime viikolla ehdin purkamaan laatikoita ja aloinkin järjestelemään järkevämmin tarvikkeita. Jospa sitä tästä pääsisi alkuun. Tuftaus on ollut myös mielessä mut unohtunut vielä suunnittelu vaiheeseen neulonnan alle.


Mukavaa viikkoa ja viikonlopun odotusta 😊

lauantai 15. marraskuuta 2025

Neuleohje - paketti

 


Talviko yllätti jo? Eilen ajeltiin mökille viikonlopun viettoon ja loppumatkasta alkoi kunnon lumisade ettei meinannut eteensä nähdä. Pitkistä valoista ei ollut mitään apua, pahensi vain näkyvyttää ja 80:n alueella joutui ajamaan 40:tä mikä sai matkan huonon näkyyvyyden lisäksi tuntumaan loputtoman pitkältä matkalta. Lumisade hellitti juuri hieman ennen kuin olimme perillä. Lumet pysynyt edelleen maassa ja pakkastakin on tänään ollut -3 astetta. 

Asiasta toiseen laitoin, Riian neule ohjepaketin alennukseen. Neuleohjepaketti sisältää Riia - pannan ja pipon ohjeen. Pakettihan on jo itsessään halvempi kuin molemmat ohjeet ostaisi erikseen, mutta nyt on vieläkin halvempi. Neule Ohjepaketin löydät Lankajengin kaupan sivuilta tai pääset suoraan TÄSTÄ klikkaamalla. Samalla voi myös tsekata muitakin neuleohjeitani ja löytyyhän Lankajengin kaupasta valtavasti muiden suunnittelijoiden upeita neule mallien ohjeita. 










Millä värillä sinä neuloisit nämä Riia pipon ja pannan? Onko mieleesi enemmän vaaleat sävyt vai tummemmat? 


tiistai 4. marraskuuta 2025

Viikonlopun kirjalöydöt

 


Viikonloppuna löytyi mukaan pari kirjaa joista tämän Helmitaivas - kirjan olen aiemminkin huomannut tämän kirpparilla kirjahyllyssä mutta olen sen sivuuttanut, mutta tällä kertaa katsoin sitä tarkemmin sillä olen nyt viime aikoina tehnyt itse helmistä sun muista askartelutarvikkeista silmukkamerkkejä, avaimenperiä yms. Lisäksi olen viime aikoina haalinut aika paljon lisää erilaisia helmiä, nappeja, mutta olen kaivannut hieman lisää tekniikoita joten nyt päätin kirjan ostaa mukaani. Toinen kirja onkin sitten neulekirja, josta löytyy nimensä mukaisesti myssystä sukkiin malleja. 

 

Helmitaivas

Johanna Vireaho - Sari Tammikari




Kirjassa kerrotaan ja opastetaan erilaisiin tekniikoihin millä tavalla voi käsin valmistaa koruja. Kerrotaan ja neuvotaan erilaisia materiaaleja. Erilaisia vinkkejä kuinka tiettyjä materiaaleja kannattaa käyttää, millaisia metallilankoja, vaijereita, nauhoja, ketjuja yms voi käyttää. Erilaisten solmujen käyttäminen solmimisessa, lopetuksessa. On myös vinkkejä kuparilangan taivuttamiseen eri muotoihin ja kuvioiksi. Sekä upeita koru malleja, ideoita vyökoristeiksi vaatteisiin, kassikoristeluun. On joka vuoden aikaan ideoita sekä arkiseen että juhlakäyttöön. 





Myssystä sukkiin




Eri suunnittelijoiden malleista ja ohjeista Otavan julkaisema neulekirja. Kirjasta löytyy aikuisille että lapsille pipojen, sukkien, lapasten ja huivien ohjeita. On neulottua ja virkattua ponchoa, löytyy saalin ohje. Pipoista löytyy perusmallista kirjoneulekuvioiseen ja hiippamyssyyn asti ja löytyy joukosta myös baskerin mallikin. Itseäni alkoi kiinnostamaan sormikaslapaset, koska en ole ennen neulonut sellaisia, voisin neuloa jossain vaiheessa ja sitten myös suunnitella oman mallini.


Koruaskartelusta tulikin mieleen että  muutama viikko takaperin löysin kirpparilta pari pussia helmiä sun muita askartelumateriaaleja. Ikävä kyllä laitoin johonkin kassiin ne ja tässä on tullut vähän kaikkea muuton ja keittiörempan takia vähän väliä siirrettyä laatikoita ja kasseja ja nyt en löydä niitä ja harmittaa kun en yhtään muista mihin ne laitoin saati tiedä tarkemmin mitä niissä on koska en niitä silloin heti käynyt läpi. No tässä on itsellenikin sitten jännitettävää kunnes ne jostain löydän. Kerron kyllä sitten myös teillekin.



keskiviikko 29. lokakuuta 2025

Josalyn panta



Syksyyn vielä neulottu Josalyn panta. Panta muodostuu helmineuleesta ja palmikkokuvio sta. Vaalea lilan värinen lanka tuo kuviot ihanasti esille. Josalyn on neulottu Novitan 7 veljestä langasta 100g/200m. Tähän voi myös käyttää muutakin vastaavaa lankaa jos laatikoista tai kaapeista sattuu jo valmiiksi löytymään. Ja tämän voi neuloa itselleen mieleisen värisellä langalla.

Josalyn pannan ohje löytyy nyt Lankajengin kaupasta ja on myös alennuksessa tämän viikon sunnuntaihin 2.11.2025 asti. 

Josalynin lisäksi laitoin myös myös muutaman muun ohjeen alennukseen. 






Alennuksesta löytyy ohjeita siis: 


RIIA-PANTAAN
RIIA- PIPOOON
MILENA - PANTAAN
JOSALYN PANTAAN


Käyhän nappaamassa sunnuntaihin 2.11.2025 mennessä oman mieleisen neuleen ohje alennuksesta 🥰

Voit mennä Lankajengin sivujen kautta tai TÄSTÄ pääset myös suoraan. 

Käyhän myös seuraamassa neuleita instagramissa @kassanurkkaus 🥰





maanantai 29. syyskuuta 2025

Viikonlopun löydöt



Keväällä ja kesällä tuskastuin välillä kun ei löytynyt kirppiskierroksilla juuri mitään ja aika monena kertana sai palata tyhjin käsin kotiin. Näin syksyn tultua on alkanut taas löytöjä osua nenän eteen. Nyt kun mietin niin taitaa syksy ja talvi olla niitä parhaimpia aikoja kun tekee löytöjä. Tuolloin varmaan moni alkaa kaivella kaappejansa ja vievät tarpeettomia myyntiin. 

Lauantaina löysin yhdeltä kirpparilta kynttilän valmistus setin. Monesti olen miettinyt että olisi kiva kokeilla tehdä itse kynttilöitä mutta en sitten ole saanut aikaiseksi. Nyt kun tämän löysin niin pakkohan sitä on nyt kokeilla. Toiselta kirpparilta löysin kaksi isoa pussia askartelutarvikkeita. Paikan päällä en päässyt kun vähän pyörittelemään niitä ja vaikea oli kaikkea erottaa kun olivat aika täynnä. Silti päällisin puolin näytti niin kiinnostavilta ja houkuttavilta joten ostin ne. 

Kotiin päästyä ruokailun ja koirien ulkoiluttamisen jälkeen aloin niitä uudelleen ihmetellä ja miehenikin oli kiinnostunut mitä kaikkea niistä löytyy ja tuli kanssani ihmettelemään kun levitin sisällöt pöydälle. Tosin hän kaikkosi hetken päästä pois kun ei askartelu tarvikkeet ole hänen mieleensä. 















Pusseista löytyi erilaisia koristeita, ompelutarvikkeita, koru askarteluun tarvikkeita, virkkaus-lehti, iso virkkuu koukku, erilaisia nauhoja, rulla nahkaa ja toinen kangasta. 






torstai 25. syyskuuta 2025

Riia neuleohjepaketti



Riia pannan olen neulonut ensin viime vuonna viileneville syys ilmoille, myöhemmin neuloin Riia pipon talvipakkasille. Molempien ohjeet siis ovat olleet jo jonkin aikaa saatavilla Lankajengin sivuilta. Molemmat on neulottu Novitan Rose  50g /190m vahvuisesta langasta ja väri sopii upeasti palmikkokuvioinnin kanssa. Riiat voi neuloa myös jostain muusta vastaavasta langasta ja itselle mieleisellä värillä. Nyt ne löytyy myös neulepakettina yhdessä halvempaan hintaan kuin erikseen.











Jos tykkää enemmän pään myötäisemmästä piposta voi halutessaan myös aloittaa kavennukset aiemmin.


Jos puikoille kaipaa jotain kylmiä ilmoja varten varautuen kannattaa hyödyntää tämä neuleohjepaketti. Tulee muutaman euron halvemmaksi kuin erikseen ostettuna. Löydät Riian molemmat ohjeet sekä neule paketin TÄÄLTÄ


Kurkkaa samalla myös muut ohjeet. 

Rentouttavia ja mukavia neule hetkiä! 😊🧶





Pieniä mutta kivoja löytöjä

Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...