Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. joulukuuta 2025

Viime perjantain löydöt

 


Kävimme jo viime viikolla perjantaina normi kirppiskierroksella sillä lauantainahan oli itsenäisyyspäivä. Yksi kirppareista olisi ollut lauantainakin auki mutta kaksi olisi ollut kiinni joten näin oli parempi. Kirpparillakin alkanut joulu näkyä, oli paljon jouluisia koristeita, valoja yms myynnissä. Tuli itsellekin ostettua pieni kuusi jonka asetin työpöydälleni. Mukana oli pieniä joulupalloja joita ripustin kuuseen roikkumaan.





Sen lisäksi löytyi lisää askartelutarvikkeita. 


* korttikoristelu- setti
* muistikirja
* laatikollinen askarteluun riipuksia ja 
   helmiä ja ketjuja
* tag- lappuja
* puuhelmiä
* kehyksiä kirjontaan ja tuftaukseen
* kirjain- helmiä
* enkelikoristeita/riipuksia 
* piirustus muotteja













Sormet pitkään syyhynneet päästä väkertämään kaikista aiemmistakin tarvikkeista kaikkea, mutta muutto sekä yllättävän vesivahingon ja sen myötä remontti siirtänyt tätä sillä tavarat pääosin lojuneet laatikoissa joita ei ole päässyt purkamaan ja osa odottaneet lipaston hankintaa säilytykseen joka reilu viikko sitten ostettiin tai oikeastaan parikin ihan näitä minun tarvikkeita varten. Viime viikolla ehdin purkamaan laatikoita ja aloinkin järjestelemään järkevämmin tarvikkeita. Jospa sitä tästä pääsisi alkuun. Tuftaus on ollut myös mielessä mut unohtunut vielä suunnittelu vaiheeseen neulonnan alle.


Mukavaa viikkoa ja viikonlopun odotusta 😊

torstai 18. syyskuuta 2025

Piristäviä löytöjä

 Tämä syyskuu on ollut todella kiireinen. On riittänyt kaikennäköistä ja lisäksi olemme valmistautuneet tulevaa muuttoa varten  pakkaamalla mahdollisimman paljon valmiiksi. Miettimistä ja suunnittelua on ollut siinäkin mihin pakattuja laatikoita oikein saa mahtumaan. Toissa viikonloppuna jäi kirppis kierros väliin mutta viime lauantaina kävimme pyörähtämässä. Tuostakin aikaa jo mutta nyt ehdin vasta kunnolla kirjoittamaan. Tein kivoja pieniä löytöjä jotka kyllä piristivät näin kiireen keskellä. 





Löysin pitkästä aikaa kivan neulekirjan, Islantilaisia neuleita. Kirjassa on mm. ihania mekon ja erilaisten villapaitojen ohjeita. Sitä selatessani alkoi enemmän innostus jo kasvaa talvisia vaatteita neulomaan. Pitää alkaa paremmin suunnittelemaan kun nämä kiireet helpottaa. Puikoillakin tällä hetkellä muutamia tulossa ja muutama neule odottaa ohjeen kirjoittamista/viimeistelyä. Nyt on kyllä harmittanut paljon kun aikaa on ollut vähän neulomiselle mutta eiköhän se toivottavasti pikku hiljaa helpota. 


Lisäksi tein lisää askartelu löytöjä. Näitä helmiä sun muita alkaa minun laatikoista jo pursuilla mutta niin saa ollakin, ei niitä ole ikinä liikaa. Niillekin omia suunnitelmia kuhan aikaa saan. 












Lisää löysin sydän riipuksia jollaisia olen jo aiemminkin ostanut, paljon erilaisia helmiä ja korujen askarteluun liittyviä pieniä settejä. Paremmat kuvat olisi saanut varmasti ilman pusseja ja paketteja mutta en viitsinyt vielä alkaa niitä purkamaan. Sen verran vain kun ostaessani oli parissa isommassa pussissa, otin pienet pussukat erilleen niistä. 


Mukavaa viikonlopun odotusta! 😊



perjantai 11. elokuuta 2023

Avaimenperiä ja hakaneuloja



Aika monella eri tyylillä saa tehtyä erilaisia koristeita joista voi muotoilla mielensä mukaan mm. avaimenperiä, hakaneuloja tai vaikka pöytäkoristeita. 
Voit virkata, neuloa, askarrella helmistä, hamahelmistä tai mistä ikinä keksiikään tehdä. 

Ja kyllä olen näistä jo kirjoittanut aiemmassa blogissani jotka aika moni on jo nähnytkin. Itselläni nyt on edelleen harmitusta kun en ole onnistunut siirtämään lukuisista yrityksistä huolimatta siitä blogista näitä postauksia edelleenkään tähän nykyiseen joten teen vähän tällaisia koosteita aiemmista töistäni. 







Aiemmin olen virkannut kukkasia joten tällä kertaa ruusut neuloin kokeillen jotain uutta. Niistä lähdin kehittelemään kiinnittämällä hakaneuloja joiden avulla voi kiinnittää vaatteisiin rintaneulakoristeena tai reppuun tai laukkuun koristeeksi. Kokeilin myös joskus ostamastani magneetti nauhasta leikkaamalla palalla kiinnittää jääkaapin oveen. Ensin pysyi aika hyvin, mutta ruusu ilmeisesti painoi kuitenkin jonkin verran, että lähti vähitellen valumaan ja jossain vaiheessa tipahti. Ehkäpä jossain kohtaa kokeilen hieman pienempää ja kevyempää. 






Huovasta saa kivasti tehtyä erilaisia koristeita. Niitä voi olla eri juhlapäiviin ja viodenaikoihin liittyviä. Joskus tein koulukoristeita joita annoin työkavereille lahjaksi. Kuvaa en tuolloin tajunnut niistä ottaa, mutta tässä muutama ystävänpäiväksi tehtyjä joita muutama vuosi tein. Voi ripustaa koristeeksi tai erilaisella kestävämmällä kiinnityksellä myös vaikka laukkuun tai reppuun koristeeksi. 





Parina vuotena olen ystävänpäiväksi tehnyt muutamille avaimenperiä. Nämä on aika simppeleitä helmistä muotoiltuja lapsille. Näitäkin saa vaikka minkälaisia tehtyä oman ja toisten tyylin mukaan. 
Voi olla nimikirjaimilla varustetuilla helmillä tai ihan muilla koristeilla. 




 

 


 

Pieniä mutta kivoja löytöjä

Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...