sunnuntai 28. joulukuuta 2025
Askarteluvälineet järjestykseen
torstai 29. elokuuta 2024
Mylläys päivä
Pitkään on ollut mielessä, että pitäisi käydä vähän kaikkia kaappeja ja laatikostoja läpi mitä niistä löytyy, onko kaikki tarpeellista ja mikä ei ja lähinnä myös järjestellä uudelleen. Vihdoin sain aloitettua kaapin mylläyksen viime sunnuntaina ja ensimmäisenä oli vuorossa vaatekaappi. Vedin kaikki pois kaapista ja heitin sängylle. Oli jonkin aikaa jo ärsyttänyt kuinka arkiaamuisin kaikki tuntui olevan hukassa eikä juuri sillä hetkellä löytänyt mitään. Tämäkin homma piti tehdä jo kesällä lomaillessa mutta aina sitä keksi muuta puuhaa ja se vain venyi ja venyi ajatellen että huomenna sitten. Nyt kun töissä oli muutaman viikon loman jälkeen kerinnyt olla ja aamuisin tuskaillut kun jotain tiettyä paitaa ei nopeasti löydy päätin ottaa ensimmäisenä vaatekaapin työn alle.
Kasasin syksyn viilenemistä ja talven pakkasia varten omat pinonsa, topit ja t-paidat erikseen omiinsa, tosin edelleen käytän toppeja, aamuisin vaan laitan ohuen avonaisen neuletakin sen päälle. Oikein viileinä aamuina on jo saattanut olla takkikin joka on sitten päivän lämmetessä lähtenyt pois. Erilaiset housut löysit omat pinonsa josta on helpompi napata siihen hetkeen sopivat jalkaansa.
Huomaa varmaan mikä väri eniten dominoi vaatteissani. Olen kyllä yrittänyt hieman muuttaa sitä vähemmän mustaksi mutta silti niitäkin edelleen eksyy joukkoon. Kuvan mustien vaatteiden alta kyllä löytyy muunkin värisiä. Olen ollut todella tyytyväinen että sain tuon järjestämisen aikaiseksi ja laitettuani töissä pääosin tähän aikaan vuodesta käyttämäni vielä omaan pinonsa. Helpottaa paljon aamuisin. Seuraavaksi vuorossa olisi varmaan askartelu ja käsityötarvikkeiden järjestely ja läpi käynti.
Onko sinulla menossa tai ollut lähiaikoina kaappien tms järjestelyä?
Pieniä mutta kivoja löytöjä
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Eilen käytiin kirppiskierroksella. Yhdessä noista kolmesta joissa pääosin käydään kun ovat suht lähekkäin alkaa tavarat vähitellen hiipua, o...
-
Vuosi 2025 meni menojaan ja päätin taas hieman tarkastella viime vuoden tilastoja blogista. Tulokset ei oikeestaan itseäni yllättänyt, olin ...
-
Kuten on monet varmaan huomannut aiemmin postauksistani, että on tullut haalinut aika paljon askartelutarvikkeita. Aiemmin kaikki on ollut...
-
Aiemmin mainitsin toisen postauksen yhteydessä kirjoneulesukkien ohjeen tulosta Lankajengin kauppaan myyntiin. Tässäpä nyt ne ovat, Tonza-...
-
Kävimme jo viime viikolla perjantaina normi kirppiskierroksella sillä lauantainahan oli itsenäisyyspäivä. Yksi kirppareista olisi ollut la...
-
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös...





