keskiviikko 29. marraskuuta 2023
Jouluista tunnelmaa käsitöillä
perjantai 6. lokakuuta 2023
Perus lapasia
lauantai 23. syyskuuta 2023
Pieniä löytöjä
Pieniä iloja ja piristyksiä on lähteä kirppiskierrokselle. Vielä isompia on kun jotain sieltä löytyy. Aina ei paljoa mutta edes jotain pientä ja sekin on jo suurta.
Tällä kertaa löytyi yhtenä norjalaisen neulebloggarin Jorid Linvikin Suuri sukkakirja pullollaan erilaisia sukka ohjeita erilaisilla kirjoneulekuvioilla. Kaiken kaikkiaan 45 erilaista neuleohjetta.
lauantai 16. syyskuuta 2023
Jumitus
Aikaa sitten jo aloitin yhden ostamani kirjan ohjeen mukaan kokeilemaan pehmolelun neulomista. Osien neulominen sujui kyllä todella nopeasti ja sutjakkaasti. Jotenkin työ jäi sen jälkeen hautumaan. Sitten taas jonkin ajan jälkeen aloin ompelemaan osia.
Nyt kun olen osat ommellut, vielä odottaisi täyttö ja osien yhdistäminen toisiinsa. Se jotenkin jäi hieman jumittamaan. Luulen että osa syy oli siinä kun alunperin tämän piti tulla synttärilahjaksi miehen kummitytölle mutta sain idean liian myöhään ja aloitin työn liian lyhyellä varoitusajalla joten en saanut ajallaan valmiiksi. Nyt kuitenkin työstän vähitellen muiden töiden ohella. Hiljaa hyvä tulee.
lauantai 2. syyskuuta 2023
Neulottu panta
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös vesisateitakin on ollut. Välillä sitä miettii mitä vaatetta sitä laittaisi päällensä. Vielä ei ihan kuitenkaan pipo keli ole mutta kohta saa kelien viilennettyä enemmän miettiä ainakin jotain korvia lämmittämään. Siihen onkin oiva ratkaisu neulottu panta ja niitähän saa tehtyä vaikka minkälaisia.
Tämä on aika helppo peruspanta jonka neuloo nopeasti.
Luo 22 s ja neulo joustinneuletta 1 o, 1n. Neulo noin 50cm pitkäksi. Tietenkin pään ympärysmitta otettava huomioon, onko pienempi vai isompi. Paras vaihtoehto aina mitata pään ympäri koska sopivan kokoinen, jokaisella kuitenkin eri kokoinen pää ja sen mukaan mitata pannan pituus.
Halutun pituuden jälkeen päätellään työ ja asetellaan molemmat päät lomittain. Tästä en huomannut ottaa kuvaa.
Langan värin eri sävyisyys tuo oman ihanan piristyksen pantaan.
Oletko sinä tehnyt pantoja tai käytätkö niitä?
keskiviikko 16. elokuuta 2023
Paluu arkeen
Pidemmän loman jälkeen ottaa oman aikansa palata normaali rytmiin töihin palatessa. Töissä huomaa että moni asia hakee edelleen paikkaansa. Muuttuvia tekijöitä ilmaantuu vähän väliä ja moni asia saattaa muuttua päivän aikana yhtäkkiä. Tosin nyt ollaan vasta toista viikkoa töissä kesälomien jälkeen ettei voi odottaakaan että kaikki heti loksahtaisi kohdilleen.
Eniten aina harmittaa jättää koiria itsekseen pitkäksi aikaa, onneksi heillä on kuitenkin päivän aikana toisensa ettei ihan yksin tarvitse olla. Pennulla nyt enemmän totuttelua on kun tuli juuri kesän alussa meille, kesä tuli oltua enemmän kotona, opetettua perusasioita ja vietettyä enemmän aikaa ja nyt tuli eteen työpäivän pituinen lovi yhdessä oloon.
Loman viimeisellä viikolla otin työn alle raivata vaatekaappejani ja tehdä eri pinot vapaa-ajan ja siistimmille työvaatteille. Jotenkin vaan tuntuu aina aamuisin edelleen olevan hankala päättää mitä sitä milloinkin laittaa päällensä. Samaistuuko joku muukin tähän?
Töihin paluun jälkeen on hieman käsityötkin jäänyt junnaamaan. Pari työtä odottaa keskeneräisenä, toinen viimeistelyä ja toinen virkkuukoukkuun tarttumista. Kyllä sekin siitä kunhan tässä pikku hiljaa saadaan arki rytmistä kiinni.
Töihin palattua pääsin taas selailemaan sinne tulevaa Ihana- lehteä josta löytyy mitä ihanampia askartelu ja käsityöideoita. Lisäksi olen suurimman osan ajasta ohjaamassa käsitöitä mikä on itselle mieleistä työtä.
torstai 3. elokuuta 2023
Kaappien siivous ja keskeneräiset työt
Eilen päätin siivota kaappeja ja katsoa samalla mikä on tarpeellista ja mikä ei. Lähinnä halusin samalla käydä läpi mitä kaikkea kaappini pitävätkään sisällään, voiko jotain järjestää järkevämmin.
Ihan ensimmäisenä tyhjensin vaatekaappini sisällön sängylle ja lähdin käymään niitä läpi. Halusin raivata niitä pois joita ei juurikaan ole tullut käytettyä sekä aikansa eläneitä ja kulahtaneita vaatteita. Paljoa ei kaapin sisällöstä lähtenyt "poistoon".
Joitain huonompia vien varmaan mökkivaatteeksi sillä siellä voi olla hieman jo nukkaantuneita vaatteita puuhommissa tai nurmikon leikkuussa. Osa ehkä laitan kangaskassien kera odottamaan jotain inspiraatiota mitä voisi kehitellä.
Pengoin myös käsityövarastojani ja sieltäpä löytyi tämä vuosia sitten aloittamani pehmolelu josta aiemmin kerroin jos sitä jatkaisin, mutta lähdinkin kokeilemaan kirppikseltä ostamastani kirjasta yhtä mallia.
Muistan että silloin halusin hyödyntää vanhoja lankavarastojani ja koska tuolloin ei ollut kokonaan ruskeaa lankaa niin tyydyin tähän kirjavaan lankaan. Hieman hataran näköiseksi vuosien saatossa mennyt laatikossa, mutta jospa tästäkin jossain vaiheessa saisi jonkin näköisen tehtyä.
Tästä neulotusta kappaleesta ei kyllä ole mitään muisti kuvaa. Sama lanka kyllä kuin aloittamassani pehmolelussa, mutta onko lie ollut ennen jo sitä aloitettu mutta, sitten jäänyt kesken. Tuskin ainakaan pannulappua tai alustaa koska lanka ei siihen sovellu laisinkaan.
Mitähän veikkaisin, varmaan viisi vuotta sitten aloitettu töppösten neulonta, mutta jäänyt kesken ja unohtunut pussissa kaapin pohjalle. Tossuihin tarkoitus tulla palmikko kuvioinen erillinen reunus. Vielä pitäisi toinen tossu reunuksineen neuloa sekä toinen loppuun.
Lapasiin hain kuvion tästä Kaffe Fassetin kirjasta. Kuvioo olin jo pitkään haaveillut kokeilevani. Vaikka talvella jäi kesken niin varmasti nämä ajan kanssa teen valmiiksi.
lauantai 29. heinäkuuta 2023
Käsitöiden aarreaitta
Käsityöthän ovat jo itsessään aikamoinen aarreaitta. Käsitöiden maailmaan kuuluu niin paljon erilaisia tyylilajeja, erilaisia tapoja tehdä, erilaisia lankoja, kankaita... Mielikuvitus on yksi mikä tuottaa sen mikä puikoista, koukusta, neulasta yms syntyy.
Yksi tämän päivän kirppislöydöistäni oli tämä kirja. Tekijän nimeä ei löytynyt, ilmeisemmin useamman tekijän kokoama kirja.
Kirjasta löytyy eri vuodenaikoihin liittyviä asioita. Kaikkiahan silti voi tehdä ympäri vuoden jos haluaa vaikkei sitä villapipoa kesällä muuten käyttäisikään.
Nytpä en kerrokaan enkä näytä mitä muuta tänään kirpparireissulta löysimmekään. Pidän pienessä jännityksessä ja ripottelen niitä vähän kerrassaan 😊😉
Uusia tuulia käsitöiden parissa
Viime aikoina on ollut todella vaihteleva sää ja pakkasiakin riittänyt pitkälle kevääseen asti, varsinkin aamu pakkasia. Sään vaihtelu on hi...
-
Monesti askarrellessa jää ylimääräistä paperia, kartonkia ja yms. Joidenkin mielestä se on roskaa ja ne heitetään pois. Jotkut saattaa jättä...
-
Muutamina viime viikkoina ei olekaan löytynyt kirppiskierroksilla juuri mitään. Viime viikonloppuna löytyi jotain pientä kivaa askartelui...
-
Viime aikoina on ollut todella vaihteleva sää ja pakkasiakin riittänyt pitkälle kevääseen asti, varsinkin aamu pakkasia. Sään vaihtelu on hi...
-
Päätin tänään hieman käydä läpi lankavarastojani läpi, minkälaisia lankoja pitää sisällään jotta tiedän suunnitella seuraavia neuletöitä. ...
-
Virkatut ruusut ovat upea tapa muistaa läheistä ystävää tai sukulaista merkkipäivinä. Virkatut kukat ovat kauniita ja kestäviä ja todella ki...
-
Syksy saapuu ja ilmat viilenee. Viime päivinä on varsinkin aamuisin ollut tosi viileä ilma. Välillä ollut päivät vielä lämpimiä mutta myös...