lauantai 29. kesäkuuta 2024

Neulojan käsikirja



Välillä on ollut viikkoja ettei ole tullut käytyä kirppiskierroksella kun olemme olleet mökillä kesän vietossa. Välillä käydessä ei silti ole hetkeen oikein löytynyt mitään tarpeellista taikka mielenkiintoista löytöä. Tällä viikolla kävimme viikonlopun sijaan jo alku viikosta kiertelemässä, sillä viime viikonloppuna olimme Juhannuksen vietossa mökillä ja palasimme sunnuntai-iltana. Tiistaina lähdimme sitten pyörähtämään kirppiksillä. Silläkään kerralla ei juurikaan löytöjä tehty. Yksi kirppis oli alku kesästä pari viikkoa remontissa ja siinä ohella muutti nimensä ja oli tehnyt pieniä muutoksia. Myös toinen kirppis oli tehnyt jo jokin aika sitten kesä siivousta ja järjestellyt sisustuksen uusiksi. Siellä oli saatu muutoksilla tilaa avarammaksi ja tilavammaksi mutta samaan aikaan jotenkin vaikuttaa että tarjolla olevaa tavaraa, vaatetta, esinettä yms olisi paljon vähemmän kuin aiemmin. 

Kolmannelta kirppikseltä löysin yhden käsityökirjan:

Debbie Stoller: Stitch 'n bitch: Neulojan käsikirja

Kirjan on alunperin kirjoittanut Debbie Stoller, mutta siihen on myös Novita tehnyt omia lisäyksiään sekä löytyy Novitan kuvia. Kirja on vuodelta 2003 eli ei uusimmasta päästä, mutta silti upeita malleja laidasta laitaan. Olen jo pitkään halunnut neuloa hupullisen neule paidan, olen vain jäänyt jahkailemaan neulonko, pitkä vai lyhythihaisen ja helteiden alkaessa jäin pohtimaan hihatonta versiota. No ne on jäänyt vielä mietintään ja jäänyt siten muiden töiden alle. Nyt tuo innostus iski uudestaan kun näin kirjassa hupullisen paidan. Ehkäpä alan tässä muiden töiden ohella suunnittelemaan omaa versiota, joko vielä kesäneuletta tai sitten syksyksi. Kirjassa on huomioitu myös aloittelijat alkeista aloittaen, malleja löytyy vauvoista aikuisiin, naisille sekä miehille. Erilaisia asusteita, pipoja, huiveja ja jopa bikineille ohjeensa. Kirjasta löytyy neulemallikuvien lisäksi aika  veikeitä ja hauskojakin kuvia. 



sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Lilya sukat



Mikä ihaninta onkaan kun voi suunnitella neulevaatteita itse, varsinkin näin kesällä kevyempiä. Lilya sukissa on pitsikuvio joka tuo hieman kolmiulotteisen säväyksen sukan ulkonäköön. Lankana näissä käytin Novitan Merino 4PLY lankoja ja nämä kaksi sopii niin mainiosti yhteen. Helmijoustinneule varressa ja kantapää ruskealla ja muu sukka kuvioineen vaalealla. Sukat voi kyllä neuloa eri väreillä tai vaikka yksivärisenä mikä on omaan mieleen mieluisin. 





Ideoita kesän neuleisiin olisi vaikka kuinka paljon kunhan kaikki muistaisi tai laittaisi ylös. Tosin myös kesä on ikävä kyllä paljon lyhyempi kuin talvi, mutta nautitaanpa tästä kesäajasta kun se meillä tässä vielä on 🤗

Sukkien ohje löytyy Lankajengin sivuilta. 








sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Housuista caprit

 Olisikohan reilu vuosi sitten kun löysin kirppiskierrokselta peräti kolmet hyvät housut josta hehkutinkin yhdessä postauksessani sillä todella harvoin löydän hyviä housuja. Kaksia housuja käytin tuossa pitkään koska olivat todella mukavat jalassa, hyvin istuvat eikä tarvinnut lyhentää tällä kertaa pituudesta.



Pitkästä aikaa kokeilin kolmansia housuja jotka oli hieman unohtunut vaatekaapin pohjalle. Eivät tuntuneet enää mukavilta, säärien kohdalta oli omaan mieleen liian väljät ja tuntui pituudesta ehkä hitusen olevan lyhyet. Päätinkin sitten nipsasta saksilla vähän enemmän pituutta pois ja tehdä housuista caprit. Lyhentämisen jälkeen käänsin ensin kerran ja vielä toisen kerran noin sentin verran ja surrautin koneella. Capreina ovat olleet mukavat ja kuumalla kelillä mukavan kevyet.



Ensin yritin kuvata peilin kautta capreja ja huomasinkin että joku muukin halusi olla kuvattavana. Meidän toinen koira Retu oli tullut poseeraamaan myös kuvaan.

Parastahan näissä on hyödyntää vaatteita jos niitä ei muuten käytä että niistä muokkaa jotain muuta. Aiemmin muokkasin pojan vanhoista farkuista laukun ja parista tarpeettomasti lakanasta olen tehnyt tyynyliinan, laukun jne...



Oletko sinä hyödyntänyt vanhoja vaatteita yms uusi käyttöön? Jos olet niin miten? Olisi kiva kuulla 😊

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Blogin synttärit



Siitä tulee nyt 3 vuotta täyteen kun aloin kirjoittaa blogia. Alunperin blogini aloittaessani oli Kuvat.fi alustalla, mutta myöhemmin halusin lisää toimintoja käyttöön joten päätin vaihtaa Bloggeriin. Vaihdosta on nyt vuosi kulunut. Sopivaan aikaan vaihdoinkin sillä Kuvat.fi alustalta tuli ilmoitus että muuttavat blogi-alustan käytön maksulliseksi. Sivustohan pääasiassa on tarkoitettu kuvagalleriaksi ja kuvien julkaisuun jonka yhteydessä oli myös blogi alusta. Koko tuon ajan koin että en saa tarpeeksi toimintoja käyttöön sivustolla josta tuli päätös siirtää blogi toiselle alustalle. Siirto vaan ei ollut helppo, vanhan blogin asetuksissa oli linkki minkä avulla olisi pitänyt pystyä kopioimaan artikkelit jonka avulla ajattelin saavani siirrettyä ne uuteen. Kokeilin monella eri tavalla onnistumatta. Se harmitti todella paljon ja harmittaa edelleenkin mutta koin silloin lopulta helpommaksi kirjoittaa ainakin osan artikkeleista kuvineen uudestaan uudelle sivulleni.



Mistä kirjoitan blogissani:


- neuletöistäni

- virkkaustöistäni

- muista erilaisista käsitöistäni

- askarteluistani

- kirppiskierroksilla ostamistani löydöistä

















Muita käsitöitä mitä olen tehnyt on muutamia:

- nahkapaloista pussukat/kukkarot

- vanhasta nahkatakista kalenterin kannet

- vanhoista farkuista essun/grillivyön ja taskut ripustin lenksut nahasta

- kahvipussiaskartelua

- remontista jääneestä hukkapalasta taulun jossa on työkaluvyö, tämä oli lahja miehelleni

- puisen pakin jota voi käyttää monipuolisesti, työkalupakkia, grillauksessa apuna välineiden kantamiseen tai vaikkapa kukkien istutukseen tms.



Onhan noita muitakin vaikka kuinka mutta tähän laitan vain nämä muutamat. Ehkäpä teen toisen postauksen myöhemmin jossa näytän lisää näitä muita käsitöitäni. 



Onko sinulla yksi tietty tapa tehdä käsitöitä vai teetkö monipuolisesti erilaisia käsitöitä laidasta laitaan?



perjantai 31. toukokuuta 2024

Se on kesä nyt

 Tänään oli viimeinen työpäivä jonka jälkeen kurvasin kesälomalle. Kotiin päästyä päätimme extempore lähteä kesän aloitukseksi ajelemaan mökille viikonlopuksi. Onhan tässä helteisiä kesäisiä päiviä ollut jo muutaman viikon ajan, mutta nyt loman alettua se kesäfiilis vasta kunnolla alkoi.



Automatka on pitkä, mutta sen arvoinen, että pääsee luonnon keskelle rauhaan. Matkalla on ollut vaihteleva sää, pääosin on kyllä aurinko paistanut, välillä satoi kaatamalla ja ukkonenkin jyrähti pari kertaa aika kovasti kera muutaman salaman välähdyksen.


Kummemmin en ole lomaa suunnitellut sillä miehelläni ei paljoa lomaa ole nyt kesällä, mutta mökkeilyä tietenkin välillä, kotona aion jossain vaiheessa kääntää askartelu ja käsityövälineiden laatikot "nurin" ja järjestellä parempaan järjestykseen. Varmaan suursiivous ikkunanpesuineen suorittaa ja tietenkin mitäpä muutakaan kuin NEULOA ja välillä virkatakin 🤗. Olen jo joitain vaatteita suunnitellut.




Olen tohkeissani näistä minun kesäisistä Lilya-sukista joihin olen kirjoittamassa ohjetta. Ilmoittelen kun ohje on saatavilla Lankajengin sivuilta.


Nyt kun loma alkoi on enemmän aikaa myös neulomiselle ja muille käsitöille. Sormet oikein syyhyää ja tekisi mieli useampaa neuloa samaan aikaan. Mitenköhän saisi itselleen kasvatettua lisää käsiä? 🤔😅



Joko teillä on kesäloma alkanut vai pidättekö vasta loppu kesästä? Ja onko paljon suunnitelmia kesälle? 


Oikein ihanaa kesää kaikille! ☀️🤗

sunnuntai 26. toukokuuta 2024

Vaatelöytöni

 


Kirppiskierroksella tuli viikonloppuna käsityökirjojen lisäksi myös muutama vaatekappale bongattua ja ostettua. Kesäisempää vaatetta tosin edelleen mustan puhuvaa enemmän edelleenkin. Kiva toppi joka ei nyt aivan täysin musta ole vaan vaalean kirjavan musta vai kuinka nyt hienosti muuten värin ilmaisee.



Mekko/tunika jollaista olen pitkään etsinyt. Joskus minulla oli nuorempana saman kaltainen ja myöhemmin etsin uudelleen, löytämättä.



Hiemanhan erilainen tämä on kun edellinen, mutta kiva silti. Nappi kiinnityksillä ja vyö mukana. Aiempi samanlainen mekkoni oli lyhyempää mallia, tämä hieman pidempi. 




 

Harmaa t-paita ihanilla pienillä hihojen yksityiskohdilla. Niittirenkaat joiden läpi pujotettu nyörinauhat koristeeksi. 
Näitä pieniä yksityiskohtia minä rakastan. Ei saa olla liikaa vaan sopivasti ja tällä lailla vähän jossain yhdessä kohdassa 


Silti tällä hetkellä suunnitteilla oman kesäisen vaatteen neulominen tai virkkaus tai vaikkapa molemmilla tavoin



lauantai 25. toukokuuta 2024

Kirjalöytöjä



Pitkään aikaan en ole kirppiskierroksella löytänyt käsityö kirjoja, mutta tällä viikolla löysin peräti kolme. Kaksi kirjoista neulekirjoja, yksi virkkaukseen.



Sarah Hatton: Neulo monikäyttöiset huivit ja shaalit 


Kirjassa on 22 erilaista tapaa neuloa huiveja ja shaaleja. Vielä en tarkemmin ole ehtinyt kunnolla perehtyä kirjaan mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on todella monipuolisia ja uusia tapoja osa. 



Ann Budd: Uusi villasukkakirja




Kirja sisältää osittain normaalista poikkeavia ohjeita neuloa villasukkia. Löytyy normaalista poikkeavia kantapää ja kärkivennuksia sekä muutenkin erilaisia tapoja neuloa sukkia. Mitä kaikkea uutta opittavaa löytyykään, pitää ottaa selvää. 




Kerry Lord: Veikeät virkatut koirat



Rakastan koiria ja itselläni ollut koiria lapsuudesta asti. Eihän lelut ole sama asia mutta kivahan se olisi yrittää virkata itselle tai lahjaksi toiselle. Aika kivoja malleja ja osa aika veikeällä tavalla tehtyjä. Kirja sisältää peräti 50 eri koirarodun virkkaus mallia.



Oletko sinä virkannut eläimiä? Jos olet niin haluisin kuulla millaisia 😊




Viikonlopun kirppistely löytöjä

  Aina yhtä jännää on käydä kirppiskierroksella. Vaikkei joka kerta välttämättä tartu mukaan mitään on kivaa silti katsella ja tutkia. Tällä...